15.9.2017

Innostu, opi ja menesty!

Samuli Välimäki piti inspiroivan puheen ihmisen mielestä, oppimisesta ja muistamisesta syyskuun Salesvation-tapahtumassa. Itselleni puheenvuorosta mieleen jäi vahvimmin se, kuinka innostuminen ja positiivinen suhtautuminen omaan itseensä edesauttaa oppimista.

Välimäki viittasikin Carol Dweckin Growth Mindset -”teesiin”: Kykysi eivät ole synnynnäisiä vaan harjoittelun avulla voit kasvaa mestariksi. Mikäli noudattaa tätä ajattelutapaa, on mahdollista menestyä paremmin ja selvitä myös vastoinkäymisistä joustavammin. Takaiskut ovat osa oppimista ja tie mestaruuteen. Vastaavasi he, jotka ajattelevat kaikkien kykyjen olevan ennalta annettuja, välttelevät haasteita, pysyvät mukavuusalueellaan ja näin ollen välttelevät oppimista. Mikä voisi ollakaan vapauttavampi ajatus kuin se, että ”minä voin ja pystyn”?

”Murehtiminen on mielikuvituksen väärinkäyttöä” -lausahdus on Välimäen omia suosikkeja ja se viittaa siihen kuinka voimakas on ihmisen kyky visualisoimalla muistaa ja oppia asioita. Ihminen oppii sekä harjoittelemalla riittävästi sekä assosioimalla asioita visuaalisesti mielessään. Tätä taitoa voi toki käyttää väärin, mihin yllämainittu lausahduskin viittaa. Visuaalisten mielikuvien avulla on helppo mm. palata negatiivisiin tapahtumiin ja tunnetiloihin, jolloin nykyinenkin olotila muuttuu murehtimiseksi.

Puheenvuoron ”pihvi” oli opettaa yhden tietyn kirjan pääsisältö yleisölle muistipalatsi-tekniikan avulla. Muistipalatsi on tekniikkaa, jota on käytetty muistamisen apuna jo antiikin ajoista lähtien. Tarina kertoo, että runoilija Simonides oli selviytynyt ainoana henkilönä rakennuksen sortumisesta. Hän oli ollut ruokailemassa ryhmässä, jonka kaikki muut jäsenet olivat murskaantuneet niin, ettei heitä voitu tunnistaa. Simonides pystyi tunnistamaan ruumiit, kun hän muisti, millä paikalla kukin ruokailija istui. Tästä hän päätteli, että asioita pystyy muistamaan yhdistämällä ne tiettyyn paikkaan. (Lähde: Wikipedia)

Yleisö pääsi siis pikaopiskelemaan Dale Carnegien selfhelp-kirjaa ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” muistipalatsi-tekniikan avulla. Kirjan pääopetuksia, kuten ole aidosti kiinnostunut ihmisistä, vältä väittelyitä, kerro omista virheistä avoimesti, tallennettiin mieleen pakoputkien, peukkujen, huutomerkkien ja magneetin avulla. Tarkoitus oli muistaa kirjan opetuksia ankkuroimalla ne hassunkurisiinkin esineisiin, jotka muodostivat kokonaisuudessaan taulun. Itse olen harjoitellut aiemmin muistipalatsi-tekniikkaa tutun tilan avulla, esimerkiksi kauppalistan voisi painaa mieleensä niin, että ulkovella kohtaan perunat, eteisessä sipulit, eteisen pöydällä nököttää kaali jne. Visuaalisten mielikuvien avulla on siis helpompi oppia ja lopulta muistaa asioita.

Mitäs puheenvuorosta jäi käteen tapahtuman teemaan eli myyntiin liittyen?

Asiakaskohtaamisessa nimen muistaminen on erityisen suotavaa, sillä siitä tulee puhuteltavalle tunne kunnioittamisesta ja välittämisestä. Nimiä taas voi nopeasti opetella muistamaan muistipalatsi-tekniikan avulla: Assosioi etu- ja sukunimi ensimmäisenä mieleentulevaan asiaan/asioihin ja visualisoi ne mielessäsi (tässä kohtaa on myös suotavaa unohtaa itsellesi syöttämä harha-ajatus huonosta nimimuistista, palaa teesiin Growth mindset!).

Opeteltu kirja ”Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa” oli taas täynnä vinkkejä, jotka sellaisenaan olivat käyttökelpoisia aktiivisen myyntimiehen (tai naisen) työkalupakkiin: Älä puhu itsestäsi, puhu toista osapuolta kiinnostavista asioista. Hymyile (sopi ehdottomasti kaikille). Ole aidosti kiinnostunut toisesta ja vältä väittelyitä. Suhtaudu myötämielisesti toisen ihmisen toiveisiin.

Näillä eväillä on hyvä jatkaa kaupallista syksyä, kiitos Samuli ja Salesvation!

Tilaa blogit
Analytiikka asiakaskokemus b2b b2b-myynti brändi CRM digitaalinen markkinointi digitalisaatio DO2018 Google Ads Google Analytics hakukonemainonta hakukoneoptimointi henkilöstö henksublogi integraatio Intranet Intrexx kaupallinen ehdotus Laskeutumissivu marketing it markkinoinnin automaatio markkinointi markkinointiteknologia myynti Ohjelmistot rekrymarkkinointi salesvation seo sisällöntuotanto sisältömarkkinointi sisältöstrategia somestrategia Sosiaalinen media Sähköinen liiketoiminta Tietoturva tiktok tulevaisuus uutiskirje verkkokauppa verkkosivuprojekti verkkosivut videotuotanto Wordpress Yrittäjyys